< Takaisin

Taiteen merkitys korostuu tulevaisuudessa - Kuukauden vieraana taiteilija Maria B. Raunio

FinnAgora aloittaa uuden haastattelusarjan, jossa julkaisemme kuukausittain haastattelun kiinnostavan vieraan kanssa. Sarjan ensimmäinen vieras on Maria B. Raunio, suomalainen taiteilija ja taiteen opettaja, joka on asunut Unkarissa 20 vuotta.

 

Kuka?
Nimi: Maria B. Raunio
Koulutus: Taidemaalarin, kuvataiteen ja taidehistorian opettajan maisteritutkinnot
Työhistoria: Taiteilija, kuvataiteen ja taidehistorian opettaja budapestilaisissa lukioissa ja valmistavissa taidekouluissa,
Portaan Akatemian ja Szigligetin taidekurssien järjestäjä ja opettaja
Harrastukset: kielten opiskelu, tennis, lenkkeily, uudet ruokareseptit
Asuinpaikat Unkarissa: Zebegény, Budapest
Suositus Unkarissa matkaavalle: Tonavankaaren kylät, Budapestissa Bartók Béla -kadun galleriat ja kahvilat

 

Milloin kävit ensimmäistä kertaa Unkarissa?
Kävin ensimmäistä kertaa vuonna 1990 perheen kanssa ja myöhemmin nuorisokuoron kanssa, jossa lauloin.

Milloin muutit Unkariin? 
Muutin tänne vuonna 2000, olen siis asunut täällä yli 20 vuotta. Pari vuotta sitten asuimme vuoden Espanjassa, mutta muuten olen asunut täällä siitä asti.

Olet asunut myös Italiassa ja Japanissa. Mikä sai sinut jäämään juuri Unkariin?
Muutin tänne alun perin unkarilaisen puolisoni takia, ja sitten opiskelin täällä, eli moni asia kiinnitti minua tänne. Olen asunut Unkarissa pidempään kuin missään muualla, aktiivinen elämäni on ollut aina täällä.

Kohtasitko muuttaessasi kulttuurieroja tai yllättäviä haasteita?
En oikeastaan, olen pienestä pitäen asunut monessa maassa, ja olen oppinut, millaista on ottaa vastaan haasteet ja kohdata uusia asioita. Uuteen maahan muuttaminen ei siis tuottanut ongelmia. Jos on vastaanottavainen ja kiinnostunut toisista ihmisistä, sillä selviää ja välttää suuremmat ongelmat.

Unkarin kohdalla koin ihan saman. Toisaalta asioita helpotti se, että tutustuin nopeasti puolisoni ystäväpiiriin, ja että opin nopeasti unkarin kielen. Mihin tahansa meneekin, avain yhteiskuntaan sisään pääsemiseen ja siihen, että voi hyvin, on paikallisen kielen tunteminen.

Miten sitten opit unkarin kielen – sillähän on vaikean kielen maine?
Aloitin sen opiskelun jo lukioaikoina ihan omatoimisesti, sen verran kun oli aikaa koulunkäynnin ohessa. Helsingin yliopistossa otin myös muutamia unkarin tunteja. Opetus oli hyvin kattavaa, siihen kuului myös Unkarin historiaa ja kulttuuria. Tänne muutettuani halusin puhua unkarilaisten kanssa vain unkariksi.

Vuosi ennen muuttoa Unkariin aloin myös kääntää unkarilaisia kansansatuja. Olin saanut lahjaksi kansansatukirjan, jossa sadut olivat sekä unkariksi että englanniksi, ja aloin kääntää niitä itse suomeksi. Se oli todella antoisaa ja motivoivaa. Siinä kohtasin sellaista rikasta kieltä, jota ei arkielämässä käytetä, mutta sitä kautta pääsin sisälle kielen monimuotoisuuteen ja sanastoon.


Raunio oppilaidensa kanssa (valkoisessa vasemmalla). 

Onko Unkari muuttunut kun olet asunut täällä?
Unkarilaiset kiinnittävät nykyään enemmän huomiota terveyteen, urheilevat enemmän ja syövät terveellisemmin. Viime aikoina olen alkanut kiinnittää huomiota myös sellaiseen ilmiöön, että unkarilaiset puhuvat usein siitä, että asiat ovat huonosti, mutta eivät halua toimia asian eteen. Olen vanhetessani tajunnut, että minun täytyy itse ottaa vastuu niiden asioiden muuttamisesta, joista en pidä. Tämä ilmiö on varmasti ollut olemassa jo pitkään. Se, miten unkarilaiset ja unkarilaisen yhteiskunnan milloinkin näen, peilaa sitä, millainen itse olen ja miten ajattelen silloin.

Millaisia asioita olet oppinut tai arvostat erityisesti unkarilaisessa yhteiskunnassa?
Kunnioitan tietynlaista tervettä suhtautumista kulttuuriin sekä historiallista ajattelua. Se, että historia on pakollinen aine ylioppilaskokeissa ja että täällä on aktiivinen kulttuurielämä, kertoo näiden asioiden arvostamisesta. Itse ajattelen, että kaikkia aineita olisi hyvä opettaa historian kautta, että ymmärrämme itseämme, yhteiskuntaa ja maailmaa kokonaisuutena.

Toinen itselleni tärkeä asia on taiteen perusopetus. Sitä valitettavasti viedään alas täälläkin, kuten myös muualla maailmassa. Tämä on huolestuttava tendenssi, sillä kasvatamme paitsi kansalaisia, myös päättäjiä, ja taide opettaa tutkitusti monia tärkeitä asioita, kuten luovuutta, vuorovaikutus- ja empatiakykyä ja ratkaisukeskeisyyttä. Tästä huolimatta taide on minusta edelleen täällä arvossaan. Se on myös asia, joka on lähellä sydäntäni ja johon haluaisin osaltani vaikuttaa. 

Miellätkö sekä Suomen että Unkarin kotimaaksesi?
Miellän, olen ollut täällä todella kauan. Tulin viikko sitten Suomesta, ja minulla oli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että voisin palata sinne ja voida sielläkin hyvin. Se vahvisti tunnetta, että kotini ei ole fyysinen, yksittäinen paikka maailmassa. Muutenkin elän tietynlaista muutoksen aikaa, tyttäreni on 19-vuotias ja minulla on freelancerina vapaus mennä, minne elämä vie. Se on hieno tunne.

Sinulla on kokemusta opiskelijana ja opettajana niin unkarilaisesta kuin suomalaisesta koulujärjestelmästä. Mitä erilaista niissä on, mitä yhteistä?
Unkarilaisessa järjestelmässä opetus on aika perinteistä ja hierarkkista, keskitytään käytössääntöihin ja huolellisuuteen. Koulupäivät ovat pitkiä ja oppilaat opiskelevat paljon. Budapestin huippulukioissa opetus on erilaista kuin syrjäisemmissä maaseudun kouluissa. Unkarissa luetaan paljon pakollisia kirjoja ja keskitytään lahjakkaiden oppilaiden kouluttamiseen, minkä vuoksi täältä tulee huippuosaajia, vaikka tutkimuksissa Unkari ei olekaan usein korkealla.

Suomessa on hyvää se, että koulutus on edelleen demokraattista ja melko saman laatuista kaikkialla maassa. Peruskoulutus on vahva ja kaikkia käsitellään samoin menetelmin. Molemmissa on hyvät puolensa. Olen todella iloinen, että tyttäreni on saanut täällä peruskoulutuksensa ja hyvät edellytykset opiskeluun.

Suomessa on halu jatkuvaan uudistumiseen, mutta se ei ole itseisarvo: uudistukset eivät välttämättä saavuta tuloksia, sillä niissä ei pysytä mukana. En toivo, että Unkarissa toimittaisi samoin. Pisa-testien tulokset eivät kerro sitä, mikä täällä toimii: hyvin perusteellinen kirjallisuuden ja historian opetus. Ne ovat myös pakollisia aineita ylioppilaskokeissa. Ne tekevät ihmisestä ihmisen, ja ovat asioita, joihin en haluaisi kenenkään koskaan puuttuvan. 


Vasemmalla taiteilijatapaaminen vuonna 2020 (kuva: Judit Kallós). Oikealla Raunio tyttärensä Jolin kanssa.


Näkyvätkö eri kotimaasi jotenkin taiteessasi?
Varmasti, mutta se, miten ne näkyvät taiteessani on yhtä kuin miten ne näkyvät itsessäni. Tällä hetkellä teen tauluja muistojen kautta ja abstrahoiden, enkä mieti tarkkaan etukäteen, millaisen haluan lopputuloksesta. Prosessi on vapaa ja intuition ohjaama. On vaikea sanoa, mistä kaikki kankaalle päätyvä lopulta tulee.

Hyvä puoli siinä, että on useampi paikka maailmassa, jossa voi hyvin, on, että paikanvaihdos auttaa rikkomaan oman kuplani, jossa pysyn muuten helposti. Se, että menee oman mukavuusalueensa ulkopuolelle antaa toisenlaisen perspektiivin.

Huomaan jokaisen matkan jälkeen, että näen Unkarin taas uudella tavalla, ja se on äärimmäisen tärkeää taiteen kannalta. Hyvinvoinnin ansa on, ettei koettele itseään tai ota haasteita vastaan.

Koetko taiteen tekemisen olevan helpompaa Budapestin kaltaisessa paikassa, jossa on rikas kulttuurielämä ja aina mahdollisuus nähdä taidetta?
Kyllä, mutta silloin myös vertailee ja on jatkuvassa dialogissa näkemänsä kanssa. Nykyään tätä tapahtuu muutenkin, sillä kaikki tulee kotiin netin kautta. Toisaalta tällaisessa paikassa puhutaan usein siitä, että millaiset mahdollisuudet taiteilijalla on, kun kilpailua on niin paljon. Ne ovat ajatusmalleja, jotka vain rajoittavat tekemistä.

On rikkaus, että on paljon taiteilijoita. Yliopistossakin puhuttiin, että tarvitseeko taiteilijoita kouluttaa niin paljon, mutta kysymys on samalla siitä, tarvitaanko taidetta. Totta kai tarvitaan! Tulee taiteen opiskelijoista mitä tahansa, heillä on usein arvot ja mentaliteetti kohdillaan.

Olet tehnyt taiteen parissa töitä monipuolisesti: kuvataiteilijana, opettajana ja taideleirien järjestäjänä. Onko sinulla vielä unelmissa jotain uutta aluevaltausta?
Kyllä, mutta ne eivät liity uraan tai maineeseen vaan sisäiseen motivaatioon. Haluaisin tehdä esimerkiksi uutta oppimateriaalia taideopetukseen, en pelkästään lapsille vaan myös aikuiskoulutukseen. Olen huolissani taiteen koulutuksen alas viemisestä, ja pidän myös omana tehtäväni toimia asian eteen. Kaikista autenttisin ja tärkein asia on kuitenkin se, mitä teen nytkin, eli itse taiteen tekeminen. 

 

Salla Hiltunen
FinnAgora