MENU
x
Kaksi suomalaisdokumenttia Budapest International Documentary Festivalilla
24.09.2016 /15:15 - 02.10.2016 /15:15

Kaksi suomalaisdokumenttia Budapest International Documentary Festivalilla

Kolmatta kertaa järjestettävä Budapest International Documentary Festival (BIDF) saa dokumenttien ystävät liikkeelle sankoin joukoin 24.9. - 2.10.2016. Suomalaista dokumenttiosaamista festivaalin ohjelmistossa edustaa tänä vuonna jopa kaksi elokuvaa. Molempien dokumenttien ohjaajat ovat myös tavattavissa festivaaleilla.

Hanna Hovitien ohjaama lyhytdokumentti Miles to Go Before I Sleep (2015) kertoo kongolaisen Achat-tytön tarinan. Lapsikaupan uhri Achat näkee liikaa jo nuorella iällä, ja päätyy lopulta turvapaikanhakijana Suomeen. Jured Sladkowskin ohjaama suomalais-ruotsalainen yhteistuotanto Don Juan (2015) on puolestaan tragikomedia. Dokumentti esittelee katsojalle nuoren venäläismiehen Olegin, jonka elämään nuorukaisen äidillä on yliote. Autistisena pidetty Oleg joutuu käymään läpi monia vaiheita etsiessään itseään toisten luomien käsitysten varjosta. Don Juan voitti 2015 International Documentary Filmfestival Amsterdamin (IDFA) parhaan täyspitkän dokumenttielokuvan palkinnon.

 

BIDF 24.9.-2.10.2016

 

Miles to Go Before I Sleep (FI)

27.9. klo 15:00, Premier Kultcafé 

30.9. klo 13:00, Premier Kultcafé, pieni sali

 

Don Juan (FI/SE)

27.9. klo 17:00, Ódry Színpad

28.9. klo 11:30, Premier Kultcafé 

ja klo 13:00, Kazimír Étterem