MENU
x
Kaksi eturivin suomalaista nykykansanmusiikin nimeä Budapest Ritmossa
13.10.2016 /11:15 - 16.10.2016 /11:15

Kaksi eturivin suomalaista nykykansanmusiikin nimeä Budapest Ritmossa

Budapest Ritmo -festivaalilla nähdään kaksi suomalaisen nykykansanmusiikin kärkinimeä - Tuuletar ja Pekko Käppi & K:H:H:L. Budapest Ritmo on tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävä, Unkarin suurin maailman eri musiikkikulttuureihin keskittynyt festivaali, joka pidetään Müpa Palace of Artsissa 13.-16.10. Budapest Ritmon järjestää vuoden 2015 World Music Expo WOMEXin Unkarissa järjestänyt Hangvetö yhteistyössä CAFE Budapestin kanssa. Festivaalin tarkoituksena on tehdä Budapestista viikon ajaksi Unkarin ja sen lähialueiden maailmanmusiikkien keskiö.

Festivaalin ensimmäisen edition vakuuttavassa lineupissa on mukana jopa kaksi suomalaisyhtyettä. A cappella -ensemble Tuuletar nähtiin Unkarissa viimeksi kesäkuussa kansainvälisillä A Cappella -festivaaleilla. Folk-hopiksi musiikkiaan kuvaileva Tuuletar on kahminut useita alan kansainvälisiä palkintoja sekä esiintynyt lukuisilla vokaalimusiikin festivaaleilla ympäri maailmaa. Tuulettaren ensimmäinen täyspitkä albumi Tules Maas Vedes Taivaal ilmestyi kesäkuussa 2016.

Jouhikkovirtuoosi, lauluntekijä Pekko Käppi tunnetaan yhtenä suomalaisen nykykansanmusiikin valovoimaisimmista tekijöistä. Hänen luotsaamansa Pekko Käppi & K:H:H:L puolestaan on noussut kansainvälisen yleisön tietoisuuteen viime vuosien aikana vakuuttavilla esiintymisillään Womex- sekä LIFEM-festivaaleilla. Yhtyeen arkaaiseen ja shamanistiseen boogieen yhdistyy elementtejä niin suomalaisesta kansanmusiikista, punkista kuin bluesistakin. Yhtyeen toinen, viiden tähden arvioita kerännyt albumi Sanguis meus,mama! julkaistiin viime vuonna.

 

Budapest Ritmo 13.-16.10.

 

14.10. Klo 19.45

Tuuletar

 

15.10. Klo 00:30

Pekko Käppi & K:H:H:L

 

Müpa, Cafe Tent 

Komor Marcell utca 1

1095 Budapest

http://budapestritmo.hu/en/